Iatro katseli ränsistynyttä puutaloa pitäen sylissään taaperoikäistä tytärtään Japanoa. Syrjäisen sivutien varrella kaukana asutuksesta sijaitseva talo oli totisesti kunnostuksen tarpeessa, ja sen autiota pihaa koristi ainoastaan pystyyn kuollut puu. Iatron mielestä paikka oli kuitenkin täydellinen, tänne hän perustaisi kodin itselleen ja tyttärelleen. Viimeiset kuukaudet olivat olleet rankkoja Iatrolle. Hän oli heittänyt pihalle kelvottoman miehensä Ianin, muuttanut pois sukutalosta, ja jättänyt suurimman osan suvun miljoonaomaisuudesta kaksoissisarensa Ion haltuun. Nyt, ilman suvun miljoonaomaisuutta, ja ensimmäistä kertaa erossa sisarestaan, Iatro oli valmis aloittamaan uuden vaiheen elämässään.

Aikaa ja vaivaa säästämättä Iatro kunnosti uutta kotiaan. Talon autio pihakin heräsi eloon puutarhan ja pikku-Japanoa varten rakennetun leikkipaikan ansiosta.


Iatrolle oli tärkeää olla mahdollisimman omavarainen. Puutarhanhoidon ohella hän opetteli kalastamaan, ja näin perheen ruokapöydässä oli aina tarjolla tuoretta kotiruokaa, joka voitti kaupan valmisruoat mennen tullen. Lammella ja puutarhassa puuhaillesssaan Iatro tunsi itsensä olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi, Tällaista mielenrauhaa hän ei ollut tuntenut sitten lapsuusvuosiensa.


Myös pieni Japano nautti leikeistään auringonpaisteisella pihalla äidin puuhatessa viereisessä kasvihuoneessa.


Kokeilunhaluiselle pikkutytölle riittikin paljon mukavaa puuhaa. Lämpiminä kesäpäivinä pihalle kannettiin vanha amme, jotta Japano pääsisi "uimaan".


Ja joskus illan hämärässä pikku-Japano ryömi pihalle yöpuvussaan ja yritti pyydystää käteensä ilmassa lenteleviä tulikärpäsiä. Iatro katseli hymyillen tytärtään ovenraosta, Japano näytti niin suloiselta ja onnelliselta.


Iltaisin tyttären ollessa jo nukkumassa, Iatro opetteli ompelemaan. Toive omien vaatteiden tekemisestä itse kuitenkin kariutui, sillä Iatro ei saanut edes yksinkertaista patalappua onnistumaan.


Vuodet kuluivat ja Japano tuli kouluikään. Suloinen ja hauskanpitoa rakastava tyttö oli aina valmis uusiin seikkailuihin.


Japanolla oli kuitenkin synkempikin puoli. Hän oli täynnä vihaa (kiitos ilkeysgeenin). Hän vihasi isäänsä, tämän tyttöystävää, lastenhoitajaa, ja mikä huolestuttavinta myös itseään.


Eräänä päivänä ikävä uutinen kohtasi Japanon ja Iatron. Oy BugittavatTontit Ab -rakennusyhtiö pakkolunastaisi heidän tonttinsa uuden ostosparatiisin tieltä. Perheen olisi muutettava. Raivoissaan Japano ryntäsi omaan huoneeseensa ja alkoi paiskoa lelujaan. "Minähän en muuta täältä ikinä!", hän raivosi, "Minä vihaan sitä ostoskeskusta, minä vihaan, vihaan, VIHAAN..." Itkuaan nieleskellen Iatro katseli tyttärensä raivoamista. Hän ei halunnut muuttaa sen enempää kuin tyttärensäkään, tämä ei ollut mikä hyvänsä talo vaan heidän kotinsa.


Vaikka Iatro oli teki kaikkensa säilyttääkseen perheen kodin, se ei onnistunut. Pian Iatro ja Japano seisoivat muuttolaatikoiden keskellä pienessä omakotitalossa rauhallisella esikaupunkialueella.


Perheen uusi asumus oli tylsän tavallinen yksikerroksinen omakotitalo, samanlainen kuin kadun kaikki muutkin talot.


Japano vihasi perheen uutta taloa, ja päätti ettei ikinä kutsuisi sitä kodiksi. Täällä ei ollut kunnollista puutarhaa, ei lampea jossa kalastaa, eikä edes tulikärpäsiä.


Iatro arvosti kunnon koulutusta, ja päätti ilmoittaa tyttärensä yksityiskouluun heti muuton jälkeen. Koulun rehtori kutsuttiin päivälliselle ja tutustumaan perheen taloon. Japano, joka tuntui nykyisin vihaavan suunnilleen kaikkea, näytti hapanta naamaa koko virailun ajan.


Japanon kiukuttelusta huolimatta perhe onnistui tekemään rehtoriin vaikutuksen, ja tyttö pääsi yksityiskoulun oppilaaksi.


Japanon koulumenestys oli kiitettävää, mutta ikätoveriensa kanssa hän ei tullut ollenkaan toimeen. Jos joku naapuruston lapsista sattui tulemaan kerran Japanon luo leikkimään, piti tyttö ilkeilyllään huolen siitä ettei tämä tullut toiste.


Iatro teki parhaansa saadakseen tyttärensä jälleen nauttimaan elämästä. Hän vietti mahdollisimman paljon aikaa Japanon kanssa. Heidän peuhatessaan Iatro saattoi jälleen nähdä tyttäressään sen hauskanpitoa rakastavan ja uteliaan pikkutytön, jota hän ei ollut nähnyt aikoihin.


Vuosien vieriessä Japanosta kasvoi kaunis nuori nainen, tietotavoitteinen kuten äitinsäkin. Talokin tuntui hänestä nykyisin ihan mukavalta, vaikkei se ollutkaan lapsuudenkodin veroinen, Koti isolla K:lla.



Helposti ärsyyntyvän teini-ikäisen ja hänen äitinsä välille syntyi helposti riitoja, niin pienistä kuin suuremmistakin asioista.


Iatro ei ymmärtänyt tyttärensä palavaa ihastusta itseään vanhempaan Jasoniin, joka oli paikallinen huonotapainen öykkäri, tosin komea sellainen. Mutta toisaalta eihän Iatro itsekään ollut onnistunut kovin hyvin miessuhteissaan.


Ja vaikka Iatro olikin iloinen siitä että Japanolla oli viimeinkin ystäviä, olivät tytön ystävät hänen mielestään todella omituista porukkaa, jotka pitivät erikoisia vaatteita, maalasivat kasvonsa vihreiksi, ja käyttivät niin paljon kimalletta että siitä oli saada migreenin. Täysin tieteellisen maailmankatsomuksen omaava Iatro ei uskonut, että Japanon ystävä Erin oli paha noita niin kuin sanottiin, hänen mielestään tämä oli pikemminkin vähän tärähtänyt.


Silloin kun ei ollut huonolla tuulella, Japano osoittautui varsin tunnolliseksi ja avuliaaksi nuoreksi, joka hoiti mielellään oman osuutensa kotitöistä. Erityisesti Japano piti ruoanlaitosta, ja usein Iatroa odottikin lämmin ruoka hänen palatessaan iltavuorosta kotiin.


Io oli tavallinen vieras perheen illallispöydässä. Kaksosten suhde oli edelleen läheinen, vaikka eivät enää asuneetkaan yhdessä. Io oli aina valmis kuuntelemaan ja tukemaan, jos yksinhuoltajan arki rasitti Iatroa. Iatro puolestaan oli myös aina lapsettomuusongelman kanssa kamppailevan sisarensa tukena.


Toistuvista riidoista huolimatta äiti ja tytär olivat hyvin läheisiä, ja nauttivat yleensä toistensa seurasta. Toisinaan mikään ei piristänyt ja poistanut stressiä yhtä hyvin kuin vanha kunnon tyynysota.


Lopulta koitti Japanon yliopistoon lähdön aika. Iatroa hieman huolestutti päästää tyttärensä muuttamaan ensimmäistä kertaa omilleen, sillä vaikka Japano osasikin halutessaan olla järkevä ja vastuuntuntoinen, hänellä oli myös äkkipikainen ja arvaamaton puolensa. Iatro halasi tytärtään pitkään, taksin jo odottaessa tätä pihalla. Hän tiesi ettei Japano enää koskaan palaisi tähän taloon asumaan.


Niin Iatro jäi yksin tyhjään taloonsa seuranaan ainoastaan muurahaisfarmi. Minne Japano ikinä elämässään päätyisi tai mitä hän ikinä tekisikään, Iatro toivoi vain että tytär olisi onnellinen.

Tämä onkin jo kolmas päivitys vajaan kuukauden sisään, näin tiheä päivitystahti ei kuitenkaan tule tavaksi, valitan.

Tämän osan kertojana toimii yhdeksännen sukupolven perijä Iatro.

Saavuimme sisareni Ion kanssa yliopistolle käytyämme ensin hautaamassa vanhempiemme uurnat Insanity Cityn hautausmaalle. Yliopistolla seuraamme liittyi sukulaistyttömme Decido, ja yhdessä vuokrasimme kampusalueelta hyvin varustellun talon, johon perustettaisiin sukumme uusi osakunta. Vanhasta osakuntatalosta oli sukupolvien saatossa tullut asumiskelvoton.


Valitsin pääaineekseni filosofian. Luennot olivat mielenkiintoisia ja opintoni sujuivat alusta saakka loistavasti. Minulle jäi myös yllin kyllin aikaa tiedeharrastukselleni.


Me osakuntalaiset tulimme loistavasti toimeen keskenämme. Joskus minä kuitenkin tunsin itseni ulkopuoliseksi kuunnellessani Ion ja Decidon jutustelua. Olin meistä ainoa, joka ei seurustellut taikka tapaillut ketään, edes satunnaisesti. Teini-iän viattomien ensi-ihastusten jälkeen minulla ei ollut ollut minkäänlaista miessuhdetta.


Decido oli jo ehtinyt kihloihin erään Dorian-nimisen poliisin kanssa, joka oli jonkin verran häntä vanhempi. Myönnettäköön, että minäkin tunsin hieman vetoa tuohon Dorianiin, olihan hän melkoisen komea univormussaan. Mutta en minä ikinä vokottelisi varattua miestä, sellainen on vastoin periaatteitani. Ja sitä paitsi sukuni perinteen mukaan minun oli löydettävä tulevien lasteni isäksi mies, jonka nimi alkaisi I-kirjaimella.


Iolla puolestaan oli jonkinlainen on/off-suhde erään Ian Fleig -nimisen opiskelijan kanssa. Minun mielestäni Ian tai "If", kuten tämä halusi itseään kutsuttavan, oli kaikin puolin omituinen tyyppi, mutta mikä minä olin arvostelemaan siskoni miesvalintoja. Pidin siis mielipiteeni omana tietonani.


Aloin seurata Internetin treffipalstoja siinä toivossa, että löytäisin sieltä miehen itselleni. Mutta turha toivo, en koskaan tavannut ketään I:llä alkavan nimen omaavaa miestä. Minua alkoi ärsyttää koko typerä sukuperinne. En edes oikein ollut varma mistä moinen puolison nimiin liittyvä perinne oli saanut alkunsa, mutta epäilin että jonkun kauan sitten eläneen esiäidin taikauskosta. Miksi meidän suvullamme pitikin olla näin omituiset tavat? Mitä väliä puolison nimellä muka oli? Mutta niin kovasti kuin minun tekikin mieli kapinoida tätä perinnettä vastaan, tiesin etten voinut tehdä sitä. Nuoresta iästäni huolimatta minä olin nyt sukumme pää, ja minun jos kenen odotettiin noudattavan sukumme perinteitä.


Postilaatikostamme löytyvät rakkauskirjeetkään eivät koskaan olleet minulle. Minä sain postissa ainoastaan laskuja sekä 8 päivää ja Älä katso! -lehtien mainoksia.


Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kiinnostavin asia elämässäni tuntui olevan muurahaisfarmi.


Io, sisareni ja paras ystäväni, jaksoi aina kannustaa ja rohkaista minua: " Olet älykäs ja upea nainen, kyllä sinä vielä jonkun löydät. Nauti yliopistoajasta ja nuoruudestasi. Perijän velvollisuudet ehdit hoitaa myöhemminkin. Ja jos et löydä ketään lapsesi isäksi, niin voit varmaan turvautua keinohedelmöitykseen, If voisi toimia luovuttajana..." Vaikka tiesinkin Ion haluavan parastani ja yrittävän vain auttaa, ajatus Ifistä lapseni isänä sai minut ahdistumaan entisestään.


Taisin olla aika stressaantunut, sillä aloin nähdä toistuvaa painajaista, jossa toinen toistaan karmeammat tyypit seurasivat minua joka paikkaan, kylpyhuoneeseenkin.


Opintojeni ollessa puolessa välissä sukumme jäsen Gelio liittyi osakuntaamme. Hän oli perinyt samaisen persoonallisuushäiriön, josta isoisotätini Febri sekä tämän isoäiti Dora olivat aikanaan tulleet tunnetuiksi. Meditointi tuntui kuitenkin rauhoittavan helposti raivostuvaa Gelioa.


Erityinen räjähdysherkkyys todellakin oli ominaista meidän sukumme edustajille, vaikka minä ja Io olimme onneksi siltä välttyneetkin. Vihanhallintakursseilla opituista itsehillintätaidoista huolimatta Gelio onnistui jatkuvasti tahallaan ärsyttämään niin ikään helposti ärsyyntyvää Decidoa, ja osakuntatalossa otettiin yhteen säännöllisesti.  Mutta oli helposti ärsyyntyvissä sukulaisissa hyvätkin puolensa; Gelio onnistui pitämään taloomme tunkevat lehmämaskotit ja muut hullut kurissa. Minä ja Io olimme siihen liian lempeitä.


Hankalasta luonteestaan huolimatta, myös Gelio oli löytänyt itselleen miehen. Tosin en ollut varma mikä tämän suhteen tulevaisuus olisi. Gunnar Roque oli kampuksen kuumin rokkistara, ja huhujen mukaan myös melkoinen naistenmies, jolla sanottiin riittävän muovibarbin näköisiä aivottomia bimboja joka sormelle. Voimakastahtoinen ja älykäs Gelio ei oikein vaikuttanut sellaiselta naiselta, johon Gunnar Roque lankeaisi.


Olin siis edelleen ainoa osakuntamme jäsen, joka ei tapaillut ketään. Mutta jäipähän minulle aikaa perehtyä intohimooni, tieteeseen. Olin yliopiston tiedelehden päätoimittaja, ja kirjoitin parhaillaan avaruusaiheista juttusarjaa. Öisin tähtiä tarkkaillessani mietin, että varmaan löytäisin ennemmin elämää ulkoavaruudesta kuin itselleni kumppanin.


En minä sitä kyllä aivan näin kirjaimellisesti tarkoittanut.


Pieni avaruusseikkailuni aiheutti luonnollisestikin suurta huolta siskolleni, joka ehti jo luulla menettäneensä minutkin. Onneksi palasin sauraavana aamuna ehjin nahoin ja sain vielä seikkailustani loistavan artikkelin tiedelehteen.


Sitten eräänä päivänä kun olin jo lakannut etsimästä, kohtaloni saapui ovelleni kiinalaisen ruoan lähetin muodossa. Miehen nimi oli Ian Ebadi, eikä hänellä ollut mitään typeriä lempinimiä kuten siskoni miesystävällä. Vaikka Ian ei ollutkaan erityisen komea (ja Gelion suorasanaisen arvion mukaan näytti siltä kuin olisi törmännyt seinään), pidin häntä tutustumisen arvoisena tyyppinä.


Pyysin Ianin treffeille. Aluksi hän tuntui kuitenkin olevan huomattavasti kiinnostuneempi videopelistä kuin minusta.


Saatuaan selville, että olin sukumme miljoonaomaisuuden haltija, Ian kuitenkin alkoi kiinnostua minusta. Minä puolestani olin rakastumassa Ianiin enkä tuolloin vielä tajunnut, että hän oli kanssani vain rahojeni vuoksi. Sen saisin selville vasta paljon myöhemmin.


Suhteemme eteni nopeasti, ja pian koin ensimmäisen kertani.


Minun ja Ion valmistujaisjuhlaa vietettiin iloisissa tunnelmissa ystävien ja sukulaisten kanssa. Minua kuitenkin hieman huolestutti edessä oleva kotiinpaluu. Tuntui vaikealta palata taloon, jossa olimme menettäneet vanhempamme. Onneksi Io oli luvannut palata kotiin kanssani.


Kotitalomme oli yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden että, siitä oli poissaolomme ajan huolehtinut äitini aikoinaan rakentama Isoptero-robotti, tuo keinoälyn huipentuma, joka jutteli kaiket päivät mielikuvituskaniinille.


Olin pyytänyt myös Iania muuttamaan luoksemme. Tämä tietenkin suostui, olihan iso talo kaikilla mukavuuksilla huomattavasti mukavampi asuinpaikka kuin rähjäinen ja likainen asuntovaunu roskaväen asuinalueella. Ja oli huomattavasti hienompaa seurustella hyvännäköisen miljoonaperijättären kanssa kuin aiemman tyttöystävän, teini-ikäisenä aloitetun oluenjuonnin turvottaman Britney-Suen, joka oli tyhmä kuin saapas ja köyhä kuin kirkonrotta. Muutettuaan luoksemme Ian luopui työstään, leikkautti hiuksensa ja olisi varmaan ottanut botox-ruiskeitakin, jos olisin suostunut ne maksamaan. Näin jälkeenpäin minun on vaikea tajuta miten minä, älykäs ja monien palkittujen tieteellisten artikkeleiden kirjoittaja, saatoinkin olla niin sokea ja tyhmä.


Yllätyksekseni Io ja If olivat lopultakin päättäneet, että olivat vakavissaan toistensa suhteen, ja olivat menneet kihloihin. Niin myös If muutti luoksemme sukutaloomme.


Perijänä tärkein tehtäväni oli seuraavan sukupolven maailmaan saattaminen, joten olin hankkiutunut raskaaksi heti yliopistolta palattuani.


Meditoinnin ansiosta raskausaika sujui ongelmitta.


Synnytykseni alkaessa lapseni isä oli taas kerran jossain tuhlaamassa rahojani ja kruisailemassa uudella urheiluautollaan. Tuolloin olin jo alkanut vahvasti epäillä hänen motiivejaan. Io oli kuitenkin paikalla kuten aina silloin, kun tarvitsin häntä.


Vaikean synnytyksen jälkeen sain lopulta tyttäreni käsivarsilleni. Sillä hetkellä en jaksanut murehtia lapseni kelvottomaksi epäilemääni isää tai mitään muutakaan. Tuijotin vain lastani suuren ihmetyksen vallassa. Miten minä olinkaan onnistunut saamaan aikaan jotain noin täydellistä.


Minä tein sen!

Vastasyntynyt pikku Japano edustaa Phobian suvun kymmenettä sukupolvea, ja tähän päättyy Phobian aakkoshaasteen Legacy Challege -osuus. LC:n pisteet laskin uusien sääntöjen mukaan, ja tulos on vaatimaton 27. Mutta Legacyn läpi pääseminen on jo saavutus sinänsä, sillä en ollut aiemmin päässyt ikinä kolmatta sukupolvea pidemmälle. Suvun tarina ei kuitenkaan tähän pääty, vaan aion jatkaa aakkoshaasteen loppuun asti, ja Z:aan on vielä matkaa. Legacyn loputtua voin myös ottaa enemmän vapauksia hackien ym. suhteen suvulla pelatessani. Nyt aion kuitenkin pitää tämän suvun osalta pienen hyvin ansaitun tauon, joten jatkoa on odotettavissa aikaisintaan elo-syyskuussa.

Sukupuu päivitetty 30.6.08

Menemme hieman ajassa eteenpäin.
="http:>
Lehmämaskoteista, häiritsevistä urheiluvalmentajista, hankalista asuintovereista ja muutamasta lämpöhalvauksesta huolimatta Helio selviytyi ="http:>kunnialla piinallisen pitkältä tuntuneesta yliopistoajasta. Hän oli valmistunut erinomaisin arvosanoin ja oli löytänyt siinä sivussa itselleen elämänkumppanin.  Nyt olisi aika palata kotiin.="http:>
="http:>

Hypegia valmistui pian sisarensa jälkeen.


Yliopistolta palattuaan Hypegia meni naimisiin ensirakkautensa Hunterin kanssa. He ostivat oman pienen talon kaupungin laidalta ja saivat myöhemmin tyttären, jolle annettiin nimeksi Isolo.


Kotona Helion paluuta odottivat jo harmaantunut Galeo sekä teiniksi venähtänyt pikkusisko Hade, josta oli tullut äitinsä tavoin romantiikkatavoitteinen.


Helio toi yliopistolta mukanaan Haydenin, tulevan puolisonsa. Mutta miten perhe suhtautuisi tähän mieheen, joka oli vähän turhankin leikkisä ja tahtoi aina vain pelata ja leikkiä.


Onneksi perhe tuli loistavasti toimeen Haydenin kanssa. Jopa vakavamielinen Galeo, joka yleensä mieluummin uppoutui kirjoihin, pelasi videopeliä tulevan vävynsä kanssa aina myöhään yöhön saakka.


Haydenin muutettua sukutaloon oli aika alkaa suunnittelemaan häitä. Helio, joka ei ollut koskaan elämässään päässyt häihin, halusi ikimuistoiset häät, valkoisen puvun, monikerroksisen hääkakun ja häämatkan jonnekin kauas. Häät pidettäisiin heti kunhan järjestelyt vain saataisiin tehtyä.


Pian Helio kuitenkin huomasi olevansa raskaana, vaikka pariskunta olikin suunnitellut hankkivansa lapsia vasta häiden jälkeen.


Vaikka raskaus ei ollutkaan suunniteltu, tuleva lapsi oli alusta lähtien vanhemmilleen hyvin rakas. Aina töistä palattuaan Hayden ryntäsi ensimmäiseksi taputtelemaan Helion vatsaa ja juttelemaan tulevalle lapselle. Häitä oli päätetty lykätä siihen asti, kunnes Helio taas mahtuisi hääpukuunsa.


Raskausaikana Helio huomasi ruokahalunsa vähintäänkin tuplaantuneen. Lisäksi hänellä oli kaikenlaisia mielihaluja: toisinaan oli aivan pakko saada hummeria, välillä taas hän huomasi himoitsevansa omenamehua.


Eräänä yönä Helion synnytys käynnistyi. Mutta miksi lääkäri-avomies vain nukkuu eikä mene kumppaninsa avuksi?


Helion onneksi synnytys sujui helposti, ja pian hänellä oli sylissään pieni tummaihoinen vauva. Mutta...


...tämä vauva ei suinkaan jäänyt ainoaksi, sillä tulossa oli myös toinen - kaksoset!  Tuoreet vanhemmat olivat ylpeitä ja onnellisia vastasyntyneistä kaksosistaan, jotka olivat Phobian suvun ensimmäiset. Haydenin sylissä on tummaihoinen Iatro ja Helion sylissä puolestaan hieman vaaleampi Io. Tyttöjä molemmat, kuinkas muuten.


Kaksoset osoittautuivat yllättävän helpoiksi lapsiksi. Yleensä he makasivat tyytyväisinä kehdoissaan ja nauttivat vanhempiensa heille osoittamasta huomiosta, eivätkä huutaneet kuin ollessaan nälkäisiä tai vaipanvaihdon tarpeessa.


Lopulta oli häiden aika. Kauniina kevätiltana Hayden ja Helio vannoivat kuunvalossa rakastavansa toisiaan kunnes kuolema heidät erottaisi.


Vihkimistä seuranneessa hääjuhlassa tunnelma oli riehakas. Helio innostui hääkakun syöttämisestä miehelleen niin, että oli vähällä tukehduttaa hänet kakkupalaan ja päätyä saman tien leskeksi.


Eivätkä juhlat tähän loppuneet. Tuoreen avioparin palattua häämatkalta oli aika viettää kaksosten ensimmäistä syntymäpäivää.


Iatro Phobia. Iatro paljastui siisteyttä rakastavaksi ja ulospäinsuuntautuneeksi tytöksi, joka on hieman vakava ja tämän suvun edustajaksi suorastaan yllättävän kiltti (peräti 7 "kiltteyspistettä").


Io Phobia. Io muistuttaa luonteeltaan kaksoissisartaan, mutta siinä missä Iatro on sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, Io on puolestaan ujo ja varautunut.


Kasvettuaan pois sylivauvaiästä kaksosilla oli aina seuraa toisistaan. Yhdessä alettiin tutustua ympäröivään maailmaan, otettin ensiaskelet, piirreltiin seiniin, leikittiin palikoilla ja uitettiin leluja vessanpöntössä.


Ja tyttöjen kasvettua palikkaleikit vaihtuivat poliisiin ja rosvoon, kuurupiiloon, hippaan ja eväsretkiin puutarhassa. Kaksoset elivät vahvasti juuri tässä hetkessä eivätkä murehtineet menneitä tai tulevaa. Jokainen päivä oli pienimuotoinen seikkailu.


Myös taitojen opettelu sujui yhdessä kuin leikki. Shakkipelin lomassa tytöt saattoivat myös pohtia maailman ihmeellisyyksiä. "Tiesitkö, että kuolleiden sukulaisten haamut kummittelevat meidän puutarhassa?", Io kysyi sisareltaan, "siksi äiti ei anna meidän mennä illalla yksin ulos." "Höpsis, ei kummituksia ole olemassakaan, ja vaikka olisikin, en minä niitä pelkää", vastasi siskoaan rohkeampi Iatro.


Tyttöjen lapsuus oli onnellista aikaa. Vanhemmilla oli aina aikaa tyttärilleen, ja kodin ilmapiiri oli rakastava ja kannustava.


Ainoan synkän varjon kaksosten lapsuusaikaan toi isoäiti Galeon rappeutuminen. Vaikka ikävuodet olivatkin kohdelleet Galeon ulkomuotoa varsin lempeästi, hänen mielensä ne olivat vaikuttaneet pahemman kerran. Aluksi Galeo oli alkanut unohdella arkisia asioita. Vähän myöhemmin unohtuivat perheenjäsenten nimet. Lopulta Galeo ei ollut enää ollenkaan tilanteen tasalla ja tuntui elävän aivan muissa maailmoissa.


Galeon tila paheni päivä päivältä. Helteestä huolimatta hän unohti juomisen ja kärsi jatkuvasta nestehukasta ja toistuvista lämpöhalvauksista.


Lopulta viikatemies armeliaasti totesi, että oli aika päästää kärsivä vanhus lepoon. Vaikka perhe surikin Galeon kuolemaa, se oli heille myös helpotus. Galeon kärsimykset olivat nyt ohi.


Aika kului ja elämä jatkui. Kaksoset tulivat teini-ikään, hippa ja kuurupiilo vaihtuivat kiinnostukseen meikkejä, vaatteita ja poikia kohtaan. Aamupalalla juteltiin pojista, filmitähdistä, musiikista ja luokkakaverin kotibileistä.


Koettiin ensimmäiset rakastumiset ja ensisuudelmat.


Iatro oli saanut tietotavoitteen ja alkoi haaveilla toimittajan urasta.


Io puolestaan sai romantiikkatavoitteen ja alkoi ujoudestaan huolimatta haaveilla pääsystä ammattimaiseksi juhlavieraaksi.


Joskus yksi hetki voi muuttaa kaiken lopullisesti. Sähköviasta alkunsa saanut tulipalo eteni räjähdysmäisesti jättäen Haydenin ja Helion liekkien vangiksi.


Vaikka palokunta saapuikin nopeasti paikalle ja onnistui estämään tulen leviämisen muualle taloon, Haydenin ja Helion kannalta apu tuli liian myöhään.
 

Kaksoset eivät voineet uskoa tapahtunutta todeksi. Heidän huoleton ja onnellinen lapsuutensa oli nyt lopullisesti ohi. Iatro itki vanhempiaan avoimesti. Ion suru oli äänetöntä, hän ei pystynyt edes itkemään, vaan patosi kaiken sisälleen.


Kaksosten täti Hypegia tuli pitämään huolta tytöistä.


Hypegia teetätti taloon keittiöremontin, kannusti tyttöjä nousemaan aamuisin sängystä, laittoi heille ruokaa ja taivutteli heidät syömään, lohdutti heitä öisten painajaisten keskellä, auttoi heitä koulutöissä ja järjesti kaiken tuskansa sisälleen kätkeneelle Iolle ammattiapua.


Suru ei häviäisi koskaan kokonaan, mutta vähitellen pahin tuska alkoi hellittää ja tytöt alkoivat taas nauttia elämästä. Lopulta Hypegian oli aika palata omaan kotiinsa aviomiehensä ja tyttärensä luo. Iatro ja Io puolestaan lähtisivät yliopistoon. "Voitte soittaa minulle ihan milloin tahansa, vaikka keskellä yötä," Hypegia sanoi hyvästellessään kaksoset, "Te saitte synnyinlahjana parhaan ystävän - toisenne. Pitäkää toisistanne huolta."

Äidin, isoisän ja ylpeän isosiskon hellässä huomassa Hypegia-vauvasta kasvoi touhukas pikkutyttö, joka nautti täysillä perheen hänelle osoittamasta huomiosta. Luonteeltaan pikku-Hypegia on erittäin seurallinen ja osaa olla hieman hankala, jos asiat eivät mene hänen tahtonsa mukaan. Galeo ei ollut raaskinut jättää lapsiaan lastenhoitajan hoiviin, vaan huolehti heistä itse koskaan valittamatta.


Lapset olivatkin Galeolle suuri ylpeydenaihe. Helio oli koulussa luokkansa tähtioppilas ja pikkuinen Hypegiakin oppi jatkuvasti uusia taitoja.


Myös lasten isoisä Franco nautti suuresti lasten seurasta. Korkeasta iästään huolimatta hän oli aina valmis leikkimään heidän kanssaan. Erityisesti Francon mieltä lämmitti nähdä tyttöjen selvästi nauttivan toistensa seurasta. Toisin kuin Francon omassa lapsuudessa sisaruskateudesta ei ollut tietoakaan.


Ajan myötä Hypegiakin tuli kouluikään. Isoisä Franco ojensi koko perheen puolesta innokkaalle ekaluokkalaiselle paketin, josta löytyi uusi penaali ja muita koulutarvikkeita.


Nuoresta iästään huolimatta Hypegialla oli hyvin vahvat mielipiteet. Hän rakasti puhumista ja piti kotiväelleen puheita milloin mistäkin itselleen tärkeästä asiasta. Tytössä näytti olevan ainesta vaikka poliitikoksi.


Helio puolestaan omasi loistavan mielikuvituksen. Tyttö ei pitkästynyt koskaan vaan vietti tuntikausia puutarhassa leikkien mielikuvitusleikkejään.


Erilaisista luonteistaan ja kiinnostuksenkohteistaan huolimatta tytöt tulivat loistavasti toimeen keskenään. Siskokset löysivät aina toisistaan leikki- ja pelikaverin.


Nyt kun tytötkin olivat sen verran isoja, etteivät tarvinneet alituista huolenpitoa, Galeolle jäi aikaa myös miesystäviensä tapaamiseen. Välillä vieraisilla oli Helion isä Griff.


Välillä taas seuraa piti salaperäinen tumma George, jota epäiltiin Hypegian isäksi.


Hetken huumassa Galeolta oli kuitenkin tainnut päästä ehkäisy unohtumaan, sillä hän sai pian huomata joutuvansa jatkuvasti rynnistämään vessaan toistuvan pahoinvoinnin takia. Perheenlisäystä olisi taas luvassa. Galeo ei ollut suunnitellut hankkivansa lisää lapsia, vaan oli aikonut lopultakin keskittyä uran luomiseen nyt, kun tytötkin olivat jo kouluiässä. Suunnitelmiin tulisi kuitenkin muutos.


Helio oli jo teini-ikäinen. Kohtalo oli määrännyt hänelle suosiotavoitteen, ja jostain kaikille tuntemattomasta syystä hän alkoi haaveilla kenraalin urassa.


Valitettavasti Francon elämä oli saavuttanut päätepisteensä. Ainoastaan raskaudesta johtuvien mielitekojensa vuoksi yöllä jääkaapille hiipinyt Galeo oli todistamassa, kun uupunut vanhus lähti surullisena viikatemiehen mukaan. Franco ei koskaan ehtisi nähdä kolmatta lapsenlastaan.


Isän kuolema järkytti ja huolestutti kovasti viimeisillään raskaana olevaa Galeoa. Nyt Galeo olisi yksi lastensa kanssa ja vauvakin syntyisi hetkenä minä hyvänsä. Ja päästyään murehtimisessa alkuun Galeo alkoi kantaa huolta myös tulevasta vauvasta. Mitä jos lapsi ei olisikaan terve? Mitä jos tulisikin kaksoset? Entä jos synnytyksessä menisi jokin vikaan? Entä jos hänelle itselleen tapahtuisi jotain? Kuka sitten pitäisi huolta lapsista?


Galeon huolta helpotti hänen tyttäriensä vilpitön ilo tulevasta pikkusisaruksesta. Kahden tyttären äitinä Galeo toivoi poikavauvaa, mutta tärkeintä hänelle oli, että lapsi saisi tuntea olevansa rakastettu ja onnellinen.


Poikavauvaa ei tietenkään tähän naisten hallitsemaan sukuun saatu, mutta Galeo tunsi suunnatonta iloa ja onnea pitäessään sylissään vastasyntynyttä Hade-tytärtään. Isommat lapset lähtisivät jo pian opiskelemaan, mutta Hade olisi Galeon luona vielä pitkään. "Aion hemmotella sinut piloille," Galeo leperteli tyttärelleen.


Aika kului ja Hypegia tuli teini-ikään.


Hadesta puolestaan kasvoi kiltti ja tyytyväinen taapero, joka oli päivä päivältä enemmän äitinsä näköinen.


Vastuuntuntoinen ja kunnianhimoinen Hypegia hankki itselleen työpaikan, sillä hän halusi ansaita itse omat rahansa suvun miljoonaomaisuudesta huolimatta.


Lasten kasvaminen sai Galeon mielen haikeaksi. Helio oli jo yliopistossa, ja nyt Hypegiakin lähtisi pois kotoa opiskelemaan, eikä Hadekaan ollut enää ihan pieni. Kyynelet silmissä Galeo halasi Hypegiaa hyvästiksi ja vaati tätä lupamaan että soittaisi heti kun olisi perillä yliopistolla. Hypegian noustua taksiin Galeo ja Hade siesoivat tienlaidassa vilkuttamassa kunnes auton takavalot hävisivät näkyvistä.


Haden ansiosta Galeo ei tuntenut itseään kovin yksinäiseksi. Tyttö oli perinyt äitinsä rakkauden kirjoihin, ja halusi yhä äidin lukevan hänelle ääneen, vaikka olikin jo oppinut itse lukemaan.


Joskus Haden ollessa koulussa Galeo istui puutarhassa vihkikaaren äärellä ja mietti elämäänsä. Oliko ollut oikein kasvattaa lapset ilman isää? Oliko hän tehnyt oikean ratkaisun jättäessään sitoutumatta ja menemättä naimisiin? Ajoittain Galeo huomasi kaipaavansa elämänkumppania, jonka kanssa jakaisi elämän ilot ja surut. Olihan hänellä lapset, mutta he kasvoivat ja alkaisivat lopulta elää omaa elämäänsä kukin tahollaan.