Tämä onkin jo kolmas päivitys vajaan kuukauden sisään, näin tiheä päivitystahti ei kuitenkaan tule tavaksi, valitan.
Tämän osan kertojana toimii yhdeksännen sukupolven perijä Iatro.
Saavuimme sisareni Ion kanssa yliopistolle käytyämme ensin hautaamassa vanhempiemme uurnat Insanity Cityn hautausmaalle. Yliopistolla seuraamme liittyi sukulaistyttömme Decido, ja yhdessä vuokrasimme kampusalueelta hyvin varustellun talon, johon perustettaisiin sukumme uusi osakunta. Vanhasta osakuntatalosta oli sukupolvien saatossa tullut asumiskelvoton.
Valitsin pääaineekseni filosofian. Luennot olivat mielenkiintoisia ja opintoni sujuivat alusta saakka loistavasti. Minulle jäi myös yllin kyllin aikaa tiedeharrastukselleni.
Me osakuntalaiset tulimme loistavasti toimeen keskenämme. Joskus minä kuitenkin tunsin itseni ulkopuoliseksi kuunnellessani Ion ja Decidon jutustelua. Olin meistä ainoa, joka ei seurustellut taikka tapaillut ketään, edes satunnaisesti. Teini-iän viattomien ensi-ihastusten jälkeen minulla ei ollut ollut minkäänlaista miessuhdetta.
Decido oli jo ehtinyt kihloihin erään Dorian-nimisen poliisin kanssa, joka oli jonkin verran häntä vanhempi. Myönnettäköön, että minäkin tunsin hieman vetoa tuohon Dorianiin, olihan hän melkoisen komea univormussaan. Mutta en minä ikinä vokottelisi varattua miestä, sellainen on vastoin periaatteitani. Ja sitä paitsi sukuni perinteen mukaan minun oli löydettävä tulevien lasteni isäksi mies, jonka nimi alkaisi I-kirjaimella.
Iolla puolestaan oli jonkinlainen on/off-suhde erään Ian Fleig -nimisen opiskelijan kanssa. Minun mielestäni Ian tai "If", kuten tämä halusi itseään kutsuttavan, oli kaikin puolin omituinen tyyppi, mutta mikä minä olin arvostelemaan siskoni miesvalintoja. Pidin siis mielipiteeni omana tietonani.
Aloin seurata Internetin treffipalstoja siinä toivossa, että löytäisin sieltä miehen itselleni. Mutta turha toivo, en koskaan tavannut ketään I:llä alkavan nimen omaavaa miestä. Minua alkoi ärsyttää koko typerä sukuperinne. En edes oikein ollut varma mistä moinen puolison nimiin liittyvä perinne oli saanut alkunsa, mutta epäilin että jonkun kauan sitten eläneen esiäidin taikauskosta. Miksi meidän suvullamme pitikin olla näin omituiset tavat? Mitä väliä puolison nimellä muka oli? Mutta niin kovasti kuin minun tekikin mieli kapinoida tätä perinnettä vastaan, tiesin etten voinut tehdä sitä. Nuoresta iästäni huolimatta minä olin nyt sukumme pää, ja minun jos kenen odotettiin noudattavan sukumme perinteitä.
Postilaatikostamme löytyvät rakkauskirjeetkään eivät koskaan olleet minulle. Minä sain postissa ainoastaan laskuja sekä 8 päivää ja Älä katso! -lehtien mainoksia.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kiinnostavin asia elämässäni tuntui olevan muurahaisfarmi.
Io, sisareni ja paras ystäväni, jaksoi aina kannustaa ja rohkaista minua: " Olet älykäs ja upea nainen, kyllä sinä vielä jonkun löydät. Nauti yliopistoajasta ja nuoruudestasi. Perijän velvollisuudet ehdit hoitaa myöhemminkin. Ja jos et löydä ketään lapsesi isäksi, niin voit varmaan turvautua keinohedelmöitykseen, If voisi toimia luovuttajana..." Vaikka tiesinkin Ion haluavan parastani ja yrittävän vain auttaa, ajatus Ifistä lapseni isänä sai minut ahdistumaan entisestään.
Taisin olla aika stressaantunut, sillä aloin nähdä toistuvaa painajaista, jossa toinen toistaan karmeammat tyypit seurasivat minua joka paikkaan, kylpyhuoneeseenkin.
Opintojeni ollessa puolessa välissä sukumme jäsen Gelio liittyi osakuntaamme. Hän oli perinyt samaisen persoonallisuushäiriön, josta isoisotätini Febri sekä tämän isoäiti Dora olivat aikanaan tulleet tunnetuiksi. Meditointi tuntui kuitenkin rauhoittavan helposti raivostuvaa Gelioa.
Erityinen räjähdysherkkyys todellakin oli ominaista meidän sukumme edustajille, vaikka minä ja Io olimme onneksi siltä välttyneetkin. Vihanhallintakursseilla opituista itsehillintätaidoista huolimatta Gelio onnistui jatkuvasti tahallaan ärsyttämään niin ikään helposti ärsyyntyvää Decidoa, ja osakuntatalossa otettiin yhteen säännöllisesti. Mutta oli helposti ärsyyntyvissä sukulaisissa hyvätkin puolensa; Gelio onnistui pitämään taloomme tunkevat lehmämaskotit ja muut hullut kurissa. Minä ja Io olimme siihen liian lempeitä.
Hankalasta luonteestaan huolimatta, myös Gelio oli löytänyt itselleen miehen. Tosin en ollut varma mikä tämän suhteen tulevaisuus olisi. Gunnar Roque oli kampuksen kuumin rokkistara, ja huhujen mukaan myös melkoinen naistenmies, jolla sanottiin riittävän muovibarbin näköisiä aivottomia bimboja joka sormelle. Voimakastahtoinen ja älykäs Gelio ei oikein vaikuttanut sellaiselta naiselta, johon Gunnar Roque lankeaisi.
Olin siis edelleen ainoa osakuntamme jäsen, joka ei tapaillut ketään. Mutta jäipähän minulle aikaa perehtyä intohimooni, tieteeseen. Olin yliopiston tiedelehden päätoimittaja, ja kirjoitin parhaillaan avaruusaiheista juttusarjaa. Öisin tähtiä tarkkaillessani mietin, että varmaan löytäisin ennemmin elämää ulkoavaruudesta kuin itselleni kumppanin.
En minä sitä kyllä aivan näin kirjaimellisesti tarkoittanut.
Pieni avaruusseikkailuni aiheutti luonnollisestikin suurta huolta siskolleni, joka ehti jo luulla menettäneensä minutkin. Onneksi palasin sauraavana aamuna ehjin nahoin ja sain vielä seikkailustani loistavan artikkelin tiedelehteen.
Sitten eräänä päivänä kun olin jo lakannut etsimästä, kohtaloni saapui ovelleni kiinalaisen ruoan lähetin muodossa. Miehen nimi oli Ian Ebadi, eikä hänellä ollut mitään typeriä lempinimiä kuten siskoni miesystävällä. Vaikka Ian ei ollutkaan erityisen komea (ja Gelion suorasanaisen arvion mukaan näytti siltä kuin olisi törmännyt seinään), pidin häntä tutustumisen arvoisena tyyppinä.
Pyysin Ianin treffeille. Aluksi hän tuntui kuitenkin olevan huomattavasti kiinnostuneempi videopelistä kuin minusta.
Saatuaan selville, että olin sukumme miljoonaomaisuuden haltija, Ian kuitenkin alkoi kiinnostua minusta. Minä puolestani olin rakastumassa Ianiin enkä tuolloin vielä tajunnut, että hän oli kanssani vain rahojeni vuoksi. Sen saisin selville vasta paljon myöhemmin.
Suhteemme eteni nopeasti, ja pian koin ensimmäisen kertani.
Minun ja Ion valmistujaisjuhlaa vietettiin iloisissa tunnelmissa ystävien ja sukulaisten kanssa. Minua kuitenkin hieman huolestutti edessä oleva kotiinpaluu. Tuntui vaikealta palata taloon, jossa olimme menettäneet vanhempamme. Onneksi Io oli luvannut palata kotiin kanssani.
Kotitalomme oli yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden että, siitä oli poissaolomme ajan huolehtinut äitini aikoinaan rakentama Isoptero-robotti, tuo keinoälyn huipentuma, joka jutteli kaiket päivät mielikuvituskaniinille.
Olin pyytänyt myös Iania muuttamaan luoksemme. Tämä tietenkin suostui, olihan iso talo kaikilla mukavuuksilla huomattavasti mukavampi asuinpaikka kuin rähjäinen ja likainen asuntovaunu roskaväen asuinalueella. Ja oli huomattavasti hienompaa seurustella hyvännäköisen miljoonaperijättären kanssa kuin aiemman tyttöystävän, teini-ikäisenä aloitetun oluenjuonnin turvottaman Britney-Suen, joka oli tyhmä kuin saapas ja köyhä kuin kirkonrotta. Muutettuaan luoksemme Ian luopui työstään, leikkautti hiuksensa ja olisi varmaan ottanut botox-ruiskeitakin, jos olisin suostunut ne maksamaan. Näin jälkeenpäin minun on vaikea tajuta miten minä, älykäs ja monien palkittujen tieteellisten artikkeleiden kirjoittaja, saatoinkin olla niin sokea ja tyhmä.
Yllätyksekseni Io ja If olivat lopultakin päättäneet, että olivat vakavissaan toistensa suhteen, ja olivat menneet kihloihin. Niin myös If muutti luoksemme sukutaloomme.
Perijänä tärkein tehtäväni oli seuraavan sukupolven maailmaan saattaminen, joten olin hankkiutunut raskaaksi heti yliopistolta palattuani.
Meditoinnin ansiosta raskausaika sujui ongelmitta.
Synnytykseni alkaessa lapseni isä oli taas kerran jossain tuhlaamassa rahojani ja kruisailemassa uudella urheiluautollaan. Tuolloin olin jo alkanut vahvasti epäillä hänen motiivejaan. Io oli kuitenkin paikalla kuten aina silloin, kun tarvitsin häntä.
Vaikean synnytyksen jälkeen sain lopulta tyttäreni käsivarsilleni. Sillä hetkellä en jaksanut murehtia lapseni kelvottomaksi epäilemääni isää tai mitään muutakaan. Tuijotin vain lastani suuren ihmetyksen vallassa. Miten minä olinkaan onnistunut saamaan aikaan jotain noin täydellistä.
Minä tein sen!
Vastasyntynyt pikku Japano edustaa Phobian suvun kymmenettä sukupolvea, ja tähän päättyy Phobian aakkoshaasteen Legacy Challege -osuus. LC:n pisteet laskin uusien sääntöjen mukaan, ja tulos on vaatimaton 27. Mutta Legacyn läpi pääseminen on jo saavutus sinänsä, sillä en ollut aiemmin päässyt ikinä kolmatta sukupolvea pidemmälle. Suvun tarina ei kuitenkaan tähän pääty, vaan aion jatkaa aakkoshaasteen loppuun asti, ja Z:aan on vielä matkaa. Legacyn loputtua voin myös ottaa enemmän vapauksia hackien ym. suhteen suvulla pelatessani. Nyt aion kuitenkin pitää tämän suvun osalta pienen hyvin ansaitun tauon, joten jatkoa on odotettavissa aikaisintaan elo-syyskuussa.
Sukupuu päivitetty 30.6.08
Tämän osan kertojana toimii yhdeksännen sukupolven perijä Iatro.
Saavuimme sisareni Ion kanssa yliopistolle käytyämme ensin hautaamassa vanhempiemme uurnat Insanity Cityn hautausmaalle. Yliopistolla seuraamme liittyi sukulaistyttömme Decido, ja yhdessä vuokrasimme kampusalueelta hyvin varustellun talon, johon perustettaisiin sukumme uusi osakunta. Vanhasta osakuntatalosta oli sukupolvien saatossa tullut asumiskelvoton.
Valitsin pääaineekseni filosofian. Luennot olivat mielenkiintoisia ja opintoni sujuivat alusta saakka loistavasti. Minulle jäi myös yllin kyllin aikaa tiedeharrastukselleni.
Me osakuntalaiset tulimme loistavasti toimeen keskenämme. Joskus minä kuitenkin tunsin itseni ulkopuoliseksi kuunnellessani Ion ja Decidon jutustelua. Olin meistä ainoa, joka ei seurustellut taikka tapaillut ketään, edes satunnaisesti. Teini-iän viattomien ensi-ihastusten jälkeen minulla ei ollut ollut minkäänlaista miessuhdetta.
Decido oli jo ehtinyt kihloihin erään Dorian-nimisen poliisin kanssa, joka oli jonkin verran häntä vanhempi. Myönnettäköön, että minäkin tunsin hieman vetoa tuohon Dorianiin, olihan hän melkoisen komea univormussaan. Mutta en minä ikinä vokottelisi varattua miestä, sellainen on vastoin periaatteitani. Ja sitä paitsi sukuni perinteen mukaan minun oli löydettävä tulevien lasteni isäksi mies, jonka nimi alkaisi I-kirjaimella.
Iolla puolestaan oli jonkinlainen on/off-suhde erään Ian Fleig -nimisen opiskelijan kanssa. Minun mielestäni Ian tai "If", kuten tämä halusi itseään kutsuttavan, oli kaikin puolin omituinen tyyppi, mutta mikä minä olin arvostelemaan siskoni miesvalintoja. Pidin siis mielipiteeni omana tietonani.
Aloin seurata Internetin treffipalstoja siinä toivossa, että löytäisin sieltä miehen itselleni. Mutta turha toivo, en koskaan tavannut ketään I:llä alkavan nimen omaavaa miestä. Minua alkoi ärsyttää koko typerä sukuperinne. En edes oikein ollut varma mistä moinen puolison nimiin liittyvä perinne oli saanut alkunsa, mutta epäilin että jonkun kauan sitten eläneen esiäidin taikauskosta. Miksi meidän suvullamme pitikin olla näin omituiset tavat? Mitä väliä puolison nimellä muka oli? Mutta niin kovasti kuin minun tekikin mieli kapinoida tätä perinnettä vastaan, tiesin etten voinut tehdä sitä. Nuoresta iästäni huolimatta minä olin nyt sukumme pää, ja minun jos kenen odotettiin noudattavan sukumme perinteitä.
Postilaatikostamme löytyvät rakkauskirjeetkään eivät koskaan olleet minulle. Minä sain postissa ainoastaan laskuja sekä 8 päivää ja Älä katso! -lehtien mainoksia.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kiinnostavin asia elämässäni tuntui olevan muurahaisfarmi.
Io, sisareni ja paras ystäväni, jaksoi aina kannustaa ja rohkaista minua: " Olet älykäs ja upea nainen, kyllä sinä vielä jonkun löydät. Nauti yliopistoajasta ja nuoruudestasi. Perijän velvollisuudet ehdit hoitaa myöhemminkin. Ja jos et löydä ketään lapsesi isäksi, niin voit varmaan turvautua keinohedelmöitykseen, If voisi toimia luovuttajana..." Vaikka tiesinkin Ion haluavan parastani ja yrittävän vain auttaa, ajatus Ifistä lapseni isänä sai minut ahdistumaan entisestään.
Taisin olla aika stressaantunut, sillä aloin nähdä toistuvaa painajaista, jossa toinen toistaan karmeammat tyypit seurasivat minua joka paikkaan, kylpyhuoneeseenkin.
Opintojeni ollessa puolessa välissä sukumme jäsen Gelio liittyi osakuntaamme. Hän oli perinyt samaisen persoonallisuushäiriön, josta isoisotätini Febri sekä tämän isoäiti Dora olivat aikanaan tulleet tunnetuiksi. Meditointi tuntui kuitenkin rauhoittavan helposti raivostuvaa Gelioa.
Erityinen räjähdysherkkyys todellakin oli ominaista meidän sukumme edustajille, vaikka minä ja Io olimme onneksi siltä välttyneetkin. Vihanhallintakursseilla opituista itsehillintätaidoista huolimatta Gelio onnistui jatkuvasti tahallaan ärsyttämään niin ikään helposti ärsyyntyvää Decidoa, ja osakuntatalossa otettiin yhteen säännöllisesti. Mutta oli helposti ärsyyntyvissä sukulaisissa hyvätkin puolensa; Gelio onnistui pitämään taloomme tunkevat lehmämaskotit ja muut hullut kurissa. Minä ja Io olimme siihen liian lempeitä.
Hankalasta luonteestaan huolimatta, myös Gelio oli löytänyt itselleen miehen. Tosin en ollut varma mikä tämän suhteen tulevaisuus olisi. Gunnar Roque oli kampuksen kuumin rokkistara, ja huhujen mukaan myös melkoinen naistenmies, jolla sanottiin riittävän muovibarbin näköisiä aivottomia bimboja joka sormelle. Voimakastahtoinen ja älykäs Gelio ei oikein vaikuttanut sellaiselta naiselta, johon Gunnar Roque lankeaisi.
Olin siis edelleen ainoa osakuntamme jäsen, joka ei tapaillut ketään. Mutta jäipähän minulle aikaa perehtyä intohimooni, tieteeseen. Olin yliopiston tiedelehden päätoimittaja, ja kirjoitin parhaillaan avaruusaiheista juttusarjaa. Öisin tähtiä tarkkaillessani mietin, että varmaan löytäisin ennemmin elämää ulkoavaruudesta kuin itselleni kumppanin.
En minä sitä kyllä aivan näin kirjaimellisesti tarkoittanut.
Pieni avaruusseikkailuni aiheutti luonnollisestikin suurta huolta siskolleni, joka ehti jo luulla menettäneensä minutkin. Onneksi palasin sauraavana aamuna ehjin nahoin ja sain vielä seikkailustani loistavan artikkelin tiedelehteen.
Sitten eräänä päivänä kun olin jo lakannut etsimästä, kohtaloni saapui ovelleni kiinalaisen ruoan lähetin muodossa. Miehen nimi oli Ian Ebadi, eikä hänellä ollut mitään typeriä lempinimiä kuten siskoni miesystävällä. Vaikka Ian ei ollutkaan erityisen komea (ja Gelion suorasanaisen arvion mukaan näytti siltä kuin olisi törmännyt seinään), pidin häntä tutustumisen arvoisena tyyppinä.
Pyysin Ianin treffeille. Aluksi hän tuntui kuitenkin olevan huomattavasti kiinnostuneempi videopelistä kuin minusta.
Saatuaan selville, että olin sukumme miljoonaomaisuuden haltija, Ian kuitenkin alkoi kiinnostua minusta. Minä puolestani olin rakastumassa Ianiin enkä tuolloin vielä tajunnut, että hän oli kanssani vain rahojeni vuoksi. Sen saisin selville vasta paljon myöhemmin.
Suhteemme eteni nopeasti, ja pian koin ensimmäisen kertani.
Minun ja Ion valmistujaisjuhlaa vietettiin iloisissa tunnelmissa ystävien ja sukulaisten kanssa. Minua kuitenkin hieman huolestutti edessä oleva kotiinpaluu. Tuntui vaikealta palata taloon, jossa olimme menettäneet vanhempamme. Onneksi Io oli luvannut palata kotiin kanssani.
Kotitalomme oli yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden että, siitä oli poissaolomme ajan huolehtinut äitini aikoinaan rakentama Isoptero-robotti, tuo keinoälyn huipentuma, joka jutteli kaiket päivät mielikuvituskaniinille.
Olin pyytänyt myös Iania muuttamaan luoksemme. Tämä tietenkin suostui, olihan iso talo kaikilla mukavuuksilla huomattavasti mukavampi asuinpaikka kuin rähjäinen ja likainen asuntovaunu roskaväen asuinalueella. Ja oli huomattavasti hienompaa seurustella hyvännäköisen miljoonaperijättären kanssa kuin aiemman tyttöystävän, teini-ikäisenä aloitetun oluenjuonnin turvottaman Britney-Suen, joka oli tyhmä kuin saapas ja köyhä kuin kirkonrotta. Muutettuaan luoksemme Ian luopui työstään, leikkautti hiuksensa ja olisi varmaan ottanut botox-ruiskeitakin, jos olisin suostunut ne maksamaan. Näin jälkeenpäin minun on vaikea tajuta miten minä, älykäs ja monien palkittujen tieteellisten artikkeleiden kirjoittaja, saatoinkin olla niin sokea ja tyhmä.
Yllätyksekseni Io ja If olivat lopultakin päättäneet, että olivat vakavissaan toistensa suhteen, ja olivat menneet kihloihin. Niin myös If muutti luoksemme sukutaloomme.
Perijänä tärkein tehtäväni oli seuraavan sukupolven maailmaan saattaminen, joten olin hankkiutunut raskaaksi heti yliopistolta palattuani.
Meditoinnin ansiosta raskausaika sujui ongelmitta.
Synnytykseni alkaessa lapseni isä oli taas kerran jossain tuhlaamassa rahojani ja kruisailemassa uudella urheiluautollaan. Tuolloin olin jo alkanut vahvasti epäillä hänen motiivejaan. Io oli kuitenkin paikalla kuten aina silloin, kun tarvitsin häntä.
Vaikean synnytyksen jälkeen sain lopulta tyttäreni käsivarsilleni. Sillä hetkellä en jaksanut murehtia lapseni kelvottomaksi epäilemääni isää tai mitään muutakaan. Tuijotin vain lastani suuren ihmetyksen vallassa. Miten minä olinkaan onnistunut saamaan aikaan jotain noin täydellistä.
Minä tein sen!
Vastasyntynyt pikku Japano edustaa Phobian suvun kymmenettä sukupolvea, ja tähän päättyy Phobian aakkoshaasteen Legacy Challege -osuus. LC:n pisteet laskin uusien sääntöjen mukaan, ja tulos on vaatimaton 27. Mutta Legacyn läpi pääseminen on jo saavutus sinänsä, sillä en ollut aiemmin päässyt ikinä kolmatta sukupolvea pidemmälle. Suvun tarina ei kuitenkaan tähän pääty, vaan aion jatkaa aakkoshaasteen loppuun asti, ja Z:aan on vielä matkaa. Legacyn loputtua voin myös ottaa enemmän vapauksia hackien ym. suhteen suvulla pelatessani. Nyt aion kuitenkin pitää tämän suvun osalta pienen hyvin ansaitun tauon, joten jatkoa on odotettavissa aikaisintaan elo-syyskuussa.
Sukupuu päivitetty 30.6.08
Kommentit